Fennia Prize palkittu Naava

Suomessa suunniteltu, käsityönä valmistettu Naava-älyviherseinä palkittiin Fennia Prize Winner -muotoilupalkinnolla.

Palkinnon jakoivat Design Forum Finland, Fennia-konserni, eläkevakuutusyhtiö Elo ja Patentti- ja rekisterihallitus.

Kilpailun tavoitteena on tukea korkeatasoisten tuotteiden ja palveluiden tuottamista ja edistää suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä ja kansainvälistymistä. Aikaisempiin Fennia Grand Prix- ja Winner-palkintojen voittajiin lukeutuu nimekkäitä kansainvälisetkin markkinat valloittaneita suomalaismenestyjiä, kuten Genelec, Ponsse ja Iittala.

Tuomariston mielestä Naavan valttikortit olivat seuraavan mukaiset: “Naava on tuotteistanut puhtaan ilman taitavasti. Sisäilmaongelmat ovat kasvava trendi, ja niitä poistavilla ratkaisuilla on potentiaalia. Tuotteen ja palvelun sisältävä kokonaisuus on asiakkaalle lisäarvoa tuova hankinta. Kasvit suunnittelun lähtökohtana ovat raikas ja erilainen tapa muotoilussa.“

Hyvinvointitietoisuuden lisääntyessä myös tietoisuus sisäilmasta on kasvanut. Yrityksissä ja organisaatioissa on herätty ajatukseen, että työpaikka voi olla myös hyvinvointia tukeva tila. “Naava on visuaalinen osoitus siitä, että tilassa voidaan hyvin”, kertoo Naavan Brand Manager Eeva Niemelä.

Fennia Prize palkintojenjako Naava
 

JOKAISEEN TILAAN SOPIVA ÄLYVIHERSEINÄ

Naavan kansainvälistymisen kynnyksellä älyviherseinän muotoilun merkitys korostui.

“Kasvit sopivat aina kaikkialle, mutta nyt myös muu rakenne soveltuu niin skandinaavisen valkoiseen ja minimalistiseen tilaan kuin vaikkapa tummempaan ja rustiikkiseen ympäristöön. Tulevia markkinoita ajatellen ainutlaatuisen sisäilmateknologiamme lisäksi myös viimeistelty ja helposti integroitava design on meidän kilpailuetu. Pohjoismaisena yrityksenä haluamme tuotteidemme edustavan maailman kärkiluokan designia”, kertoo Niemelä.

Koko muotoiluprosessin lähtökohtana olivat asiakkailta tulleet toiveet. Naavan yhteistyökumppaneita ovat yhä enemmän erityisesti arkkitehdit ja sisustussuunnittelijat, jolloin designin pitää palvella heidän tarpeitaan. Erityisesti he ovat toivoneet räätälöitävyyttä ja modulaarisuutta. Kaikki uudet Naava-tuotteet ovatkin muunneltavissa niin koon kuin ulkonäön suhteen asiakkaan mieltymysten ja tilan asettamien ehtojen mukaan.

Naavan uusi toteutus on Naavan oman tuotekehitystiimin eli Tuomo Kankaan, Aino Borgin ja Niko Järvisen sekä Naavan johtavan muotoilun neuvonantajan, Aalto-yliopiston professori Ville Kokkosen käsialaa.

Naavaa suunnitellessa pienimmätkin yksityiskohdat on hiottu huolella. Vaikka kasvit ovatkin tuotteen näkyvin osa, erottuvat rikkaan kasvimassan takaa runko, valaisimet sekä vesiastia. Näkymättömiin jää tuotteen teknologia eli anturit ja tekoäly. Uusia Naavoja on myös aiempaa helpompi huoltaa ja käyttää.

Fennia Prize -tilaisuudessa näytillä ollut Naava

Ota yhteyttä

Inspiroiduitko? Asiantuntijamme auttavat sinua suunnittelemaan oman ratkaisusi!