lilac-flowers-hero.jpg

Älyviherseinä apteekin brändin rakentajana

Jyväskyläläinen Vaajakosken apteekki sai tuliterät tilat elokuussa 2013 käyttöönotetusta kauppakeskuksesta.

Uusien tilojen myötä apteekille haluttiin luoda myös aivan uudenlainen ilme ja palveluajatus.

Apteekkari Leena Karikoski haki suureen, noin 360 neliömetrin kokoiseen apteekkitilaan viihtyisyyttä ja terveyttä henkivää sisustusratkaisua. Uudistettuun brändiin kuului ajatus apteekista, jossa asiakas voisi viihtyä pidempään kokien positiivisia elämyksiä.

Viherseinällä ennenkokematonta viihtyisyyttä

Vaajakosken apteekki ja Naava.Uudenlaisen apteekin brändin rakentamisessa apteekkiin haluttiin ensisijaisesti tuoretta visuaalista ilmettä ja viihtyisyyttä, mutta samalla haluttiin korostaa myös edelläkävijyyttä ja uudenlaista palveluajattelua.

Apteekista haluttiin saada jotain muutakin kuin tavallinen lääkkeiden ostopaikka. Asiakkaille pyrittiin tarjoamaan elämyksellisiä hetkiä tavallisen harmaan arjen keskelle. Työntekijöille puolestaan haluttiin luoda viihtyisä ja terveellinen työympäristö, jossa sisäilma on luonnollisen puhdasta.

Uudenlaisena ratkaisuna älyviherseinä sopi tähän tarpeeseen paremmin kuin hyvin. ”Ilmaa puhdistavasta viherseinästä on todellista hyötyä työntekijöille ja asiakkaille. Se ei ole mikään ihan tavallinen viherseinä, joten siinä on myös uudisarvoa”, Karikoski kertoo.

Viherseinällä haettiin ratkaisua myös reseptiasiakkaiden intimiteettisuojaan ja farmaseuttien työrauhaan. Naava Original toimii apteekissa väliseinänä, jonka takana reseptipalvelu saa rauhaa ja suojaa, kun taas sen edessä odottavat tai palveluvalinnan puolella asioivat asiakkaat pääsevät nauttimaan seinän tuomasta raikkaudesta.

Terveyttä ja laajennettua asiakaspalvelua

Kokemukset viherseinästä ovat olleet apteekissa erinomaiset. Älyviherseinästä on muodostunut yksi uuden brändin ja työhyvinvoinnin kulmakivistä. Työntekijöiden sisäilmaoireet ovat pysyneet poissa ja asiakkaat viihtyvät uudenaikaisessa apteekissa. Sisäilman puhdistuksen lisäksi viherseinä poistaa ilmasta apteekkituotteista kulkeutuvaa pölyä ja kemikaaleja.

Kukaan ei ole valittanut työpäivän aikaista väsymystä viherseinän tulon jälkeen.


Kaiken kaikkiaan uuden apteekin toiminta on lähtenyt lennokkaasti liikkeelle. Toiminta on ollut hyvin vilkasta, joten työntekijöiden terveyteen ja hyvinvointiin täytyy kiinnittää erityistä huomiota. Tyytyväiset ja hyvinvoivat työntekijät jaksavat palvella reippaina runsaitakin asiakasmääriä. ”Kukaan ei ole valittanut työpäivän aikaista väsymystä viherseinän tulon jälkeen”, iloitsee Karikoski.

Asiakkaat tulevat hakemaan apteekkiin terveyttä ja hyvää oloa. Nyt he saavat apteekista kokonaisvaltaista huolenpitoa pelkkien lääkeostosten sijaan. Naava toimii asiakkaille raikkaana tuulahduksena ja päivän piristyksenä. Vaajakosken apteekki jää asiakkaille mieleen mukavana ja erilaisena paikkana asioida.

Vaivaton vihersisustaminen kiinnostaa laajasti

Älyviherseinän aikaansaamat hyödyt ovat ilahduttaneet apteekin väkeä kaikin puolin. Apteekin henkilökunnalla on kädet täynnä töitä asiakkaiden ja tuotteiden kanssa, joten Naavan vaivaton ylläpito oli sen hankinnan ehdoton edellytys.

Kasvien voinnista ja seinän optimaalisesta toimivuudesta pitää huolen säännölliset huoltokäynnit. Karikoski kiittelee mutkattomasti toimivaa palvelua: ”Yhteistyö Naavan kanssa on ollut mallikasta. Se mitä on sovittu, tapahtuu ajallaan, ja Naava on pysynyt hyvässä kunnossa”.

Ilmaa puhdistavasta viherseinästä on todellista hyötyä työntekijöille ja asiakkaille. Se ei ole mikään ihan tavallinen viherseinä, joten siinä on myös uudisarvoa.


Vaajakosken apteekin hyvät kokemukset Naavasta ovat herättäneet kiinnostusta myös Karikosken kollegoissa, ja maailman ensimmäisestä älyviherseinäapteekista on ollut juttuja alan lehdissä.

Karikoski suosittelee älyviherseinää asiakastyytyväisyyden ja työhyvinvoinnin lisäämiseksi kaikkiin sellaisiin työpaikkoihin, joissa työskennellään pitkiä aikoja sisällä ja asiakkaille halutaan tarjota uusia elämyksiä.

”Jos Naava otettaisiin meiltä pois, varmasti huomaisimme eron. Se on tehnyt meille niin hyvää”, toteaa Karikoski tyytyväisenä.

Ota yhteyttä

Inspiroiduitko? Asiantuntijamme auttavat sinua suunnittelemaan oman ratkaisusi!