clover-hero.jpg

Älyviherseinästä korvaamaton apu opettajan sisäilmaoireisiin

Naava-älyviherseinä opettajan terveysongelmien apuna

Opettaja Marja Hänninen-Helin ei ole enää vuosiin suostunut työskentelemään ilman sisäilmaa puhdistavaa älyviherseinäänsä.

Taival sisäilmaongelmien kanssa alkoi koulusta, jossa hän sai pahoja terveysoireita luokkatilojen vasta valmistuneesta remontista huolimatta. Opetustyötä vaikeutti jatkuva päänsärky ja huimaus. ”Höntistä” olosta kärsineeltä opettajalta saattoi hetkessä unohtua, mistä oli juuri oppilailleen puhunut. Hänninen-Helinin luokkahuoneeseen asennettiin tuolloin vielä kehittelyvaiheessa oleva Naavan prototyyppi. Tästä alkoi monivaiheinen tarina opettajan oireiden poistamisesta ja Naava-älyviherseinän kehityksestä nykyiseen malliinsa.

Naava OS -teknologialla ratkaiseva merkitys

Tavanomaiset huonekasvit puhdistavat ilmaa ja luovat viihtyisyyttä, mutta niiden teho ei yksinään riitä poistamaan sisäilmasta johtuvia terveysoireita. Tämän joutui Hänninen-Helin ikävällä tavalla todentamaan. Talvella 2011 asennetun Naavan ansiosta sisäilmalle herkistyneen Hänninen-Helinin kevätlukukausi sujui omassa luokassa ilman oireilua. Seuraavana syksynä uuden lukuvuoden alkaessa raju huimaus alkoi kuitenkin jälleen. Älyviherseinän ei uskottukaan poistaneen terveysoireita, ja pettynyt opettaja jäi sairauslomalle päättäen luopua seinästään.

Tiedän, että tämä toimii. Naavasta on ollut minulle todellista hyötyä ja apua, enkä missään nimessä haluaisi työskennellä ilman sitä.


Poissaolon aikana syypää oireiden palaamiseen kuitenkin löydettiin. Vielä kehitysvaiheessa olevaan prototyyppiin oli tullut sähkövika, jonka vuoksi seinän ilmankierto oli sammunut kokonaan. Älykkäästä ilmaa puhdistavasta viherseinästä oli tullut vain tavallinen kasviseinä.

Älyviherseinä laitettiin kuntoon, mutta töihin palaaminen jännitti Hänninen-Heliniä suuresti. Höttöisen pään ja pyörryttävän olon kanssa opetustyö ei onnistuisi. Kun hän kotona tervehdyttyään palasi sairausloman takaisin töihin, eivät huimausoireet koskaan kuitenkaan palanneet. ”Muutkin opettajat huomasivat, kuinka minun luokassani on paljon raikkaamman tuntuinen ilman kuin muualla”, Hänninen-Helin muistelee. Huomionarvoista oli lisäksi se, että Hänninen-Helinin luokkaan siirrettiin myös oireilevia oppilaita muista luokista. Älyviherseinäluokassa kukaan ei valittanut terveysoireista.

Luonnollinen sisäilma kulkee mukana

Marja Hänninen-HelinSähkövian korjaamisen jälkeen oireettomuudesta omassa luokassaan nauttinut opettaja siirtyi toiseen kouluun rehtorin tehtäviin syksyllä 2013. Kesällä ennen lukukauden alkamista hän kävi uudella koululla usean päivän ajan tutustumassa uusiin tiloihin ja työtehtäviinsä. Pitkään poissa pysyneet huimaus ja päänsärky alkoivat taas kiusata. Hänninen-Helin tiesi olevansa erityisen herkistynyt sisäilmalle, joten Naava saisi kulkea hänen mukanaan uuteenkin työpaikkaan.

Alkusyksy uudessa koulussa ei alkanut tuoreella rehtorilla mairittelevasti. Työhuoneeseen oli asennettu uusin viherseinämalli, mutta oireet eivät pysyneet poissa kokonaan. ”Tuntui, ettei seinä toimi täydellisesti. Ilmoitin heti asiasta, ja saman tien huoltotiimi tuli paikanpäälle tarkastamaan seinän tilanteen”, kiittelee Hänninen-Helin Naturventionin huoltotiimin nopeaa toimintaa. Jo etävalvonnan avulla oli havaittu tuulettimien tehon olleen hieman liian alhainen. Kun tuulettimet säädettiin oikealle voimakkuudelle, oireet loppuivat eivätkä ole tulleet sen koommin takaisin.

Herkistynyt ja useissa tiloissa nopeasti oireita saava opettaja on tyytyväinen löydettyään ratkaisun sisäilmakierteeseen. ”Jos saan kulkea Naava kainalossa, tulen varmasti hyvin toimeen sellaisissa tiloissa, joissa se ei muuten olisi mahdollista”.

Paluuta entiseen ei ole

Kun Hänninen-Helin tarkastelee menneitä vuosia ja oirehistoriaansa, löytää hän selkeän yhteyden terveysoireidensa ja älyviherseinän käytön väliltä. ”Tiedän, että tämä toimii. Naavasta on ollut minulle todellista hyötyä ja apua, enkä missään nimessä haluaisi työskennellä ilman sitä”. Kerran hän vieraili tilassa, jossa oli käytössä myös Naava. ”Ilma tuntui siellä heti tutulta ja hyvältä”.

Tämä innovaatio pelasti minut uusilta sairauspoissaoloilta ja sisäilmakierteeltä. Se maksaa seinän moneen kertaan takaisin.

Hänninen-Helinin mielestä ihmisen oma terveys ja hyvinvointi ovat enemmän kuin älyviherseinäinvestoinnin arvoisia. Ennen Naavan asentamista hän joutui olemaan usein pitkiä aikoja pois töistä sisäilmaoireiden takia. ”Tämä innovaatio pelasti minut uusilta sairauspoissaoloilta ja sisäilmakierteeltä. Se maksaa seinän moneen kertaan takaisin”.

Tarina olisi voinut Hänninen-Helinin kohdalla päättyä toisinkin. Herkistyneenä hän tietää, miltä tuntuu miettiä sitä, pystyykö olemaan oireettomana enää missään tilassa. ”Olen todella kiitollinen, että kokeilin älyviherseinää oireisiini ja sain avun”.

Ota yhteyttä

Inspiroiduitko? Asiantuntijamme auttavat sinua suunnittelemaan oman ratkaisusi!