Koululaiset ansaitsevat terveellisen sisäilman

Huono sisäilma vaikuttaa hyvinvointiimme ja suorituskykyymme.

Koulujen huonosta sisäilmasta uutisoidaan jatkuvasti ja esimerkiksi THL:n koordinoiman tutkimuksen mukaan koulujen huono sisäilma heikentää oppimistuloksia ja lisää sairaspoissaoloja.


Vaikka koulussa vietetty aika onkin
vähentynyt, haukkaa se edelleenkin ison osan lapsen arkipäivästä, eikä sen merkitystä lapsen elämässä ja kehityksessä voida kiistää.  Huono sisäilma ei kuitenkaan ole vain oppimista heikentävä tekijä, myös opettaminen tarvitsee turvallisen sisäilman. Monet koulut ovat kokeilleet oppimisympäristön parantamista Naavojen voimin. Näistä esimerkkinä Asemakadun koulu Suolahdessa ja Kortepohjan koulu Jyväskylässä.

Opettaminen helpottunut

Asemakadun koulussa Naavoja on ollut parisen vuotta. Opettaja Lauri Puustinen on päässyt nauttimaan Naavojen raikastamasta opetustilasta nyt puolen vuoden ajan. Ennen Naavojen hankintaa pään kiristäminen oli Puustiselle lähes päivittäinen ongelma, nyt tilanne on parantunut. “Minulla on tänä lukuvuonna enemmän opetustunteja kuin viime vuonna, mutta jaksan nyt paremmin kuin silloin”, hän kertoo.

Kaikissa Asemakadun koulun opetustiloissa ei ole Naavoja ja Puustinen kokeekin olevansa onnekas, kun pääsi puoli vuotta sitten muuttamaan tyhjäksi jääneeseen Naava-luokkaan. Ero oman ja muiden luokkien välillä on hänen mukaansa selvä: “Minulla on kaksi tuntia viikossa teknistä käsityötä. Näiden tuntien jälkeen oloni on selvästi väsyneempi kuin omassa luokkatilassa pidettyjen tuntien jälkeen”. Uudessa luokkatilassa opettaminen on vaivattomampaa, kun olo on terveempi.

Kortepohjan koulussa Naavoja on puolestaan viisi, joista yksi on sijoitettu rehtorin huoneeseen, yksi henkilökunnan kahvitilaan ja kolme luokkahuoneisiin. Naavat hankittiin koulun tiloihin helpottamaan huonon sisäilman aiheuttamia oireita. Koulun rehtori Juhana Autio on Naavoja uudempi tulokas Kortepohjan koulussa, joten ei osaa vertailla tuntemuksiaan aiemmasta tämänhetkiseen. Pidempään koulun sisäilmaa hengitelleet työntekijät ovat kuitenkin kertoneet Autiolle huomanneensa ilmanlaadun parantuneen Naavojen myötä.

Viherseinä päiväkodissa.* Kuvat ovat kuvituskuvia, eivätkä liity jutun tapaukseen. 

Innostuneita oppilaita ja vähemmän sairauspoissaoloja

Puustisen mukaan oppilaat ovat olleet mielissään Naavoista ja huomaavat eroja eri luokkahuoneiden ilmanlaadun suhteen. Hyvänä esimerkkinä hän kertoo tapauksen, jossa toisen luokan oppilas astui luokkaan ja tokaisi spontaanisti: “Onpa täällä raikas ilma!”

Naava-luokan ilma koetaan raikkaaksi myös muiden opettajien keskuudessa. Puustinen kertoo saavansa muilta opettajilta paljon kommenttia siitä, miten Naava-luokassa ilma tuntuu raikkaamalta kuin muissa opetustiloissa.  Myös Autio on saanut palautetta Naavojen vaikutuksista. Kehuja on tullut muun muassa Naava-luokkien opettajilta, joista kaksi kolmesta on kertonut saaneensa Naavoista helpotusta silmäoireisiinsa. Myös Aution edeltäjä sekä kesän hänen työhuoneessaan työskennellyt henkilö ovat kertoneet Naavan parantaneen työskentely-ympäristöä.

Merkittävintä lienee kuitenkin Puustisen huomio, että Naava-luokassa on ollut vähemmän sairauspoissaoloja kuin muissa luokkatiloissa; niitä ei ole ollut juuri lainkaan.   

“Kokemukseni mukaan poissaoloja on ollut tänä lukuvuonna vain vähän ja flunssakierteiltä on vältytty”


Puustinen sanookin, että nyt on saavutettu terveyden suhteen “normaalitila”, jota ei aiemmin jatkuvien ja pitkittyneiden sairastelujen ja oireilujen vuoksi ollut.

Pieniä hortonomin alkuja

Kuten arvella saattaa, Naavat herättävät mielenkiintoa ja ihastuttavat nuoria oppilaita. Puustisen mukaan oppilaat osaavat kuitenkin kohdella Naavaa varoen, eivätkä kiinnitä siihen liikaa huomiota opetustuntien aikana. Oppilaat pikemminkin arvostavat Naavaa ja viikoittaisesta vesiastian täytöstä on tullut kunniatehtävä, johon aina vuorollaan kaksi oppilasta valitaan. Omaa vuoroa odotetaan innolla ja jännityksellä. Puustinen oli yllättynyt kuullessaan, että myös kellastuneet lehdet voi saksia Naava-älyviherseinästä itse pois. Kenties tästä tulee uusi kunniatehtävä oppilaille: Naava-järkkäri?

Naavat eivät vain paranna sisäilman laatua ja sitä kautta sekä oppilaiden että opettajien hyvinvointia ja suorituskykyä. Niillä on myös visuaalinen ulottuvuutensa, joka osaltaan parantaa hyvää oloa: luonnon läsnäolo lisää hyvinvointia ja onnellisuutta sekä nopeuttaa stressielpymistä. Niin ikään Naavan vihreä väri viestittää rauhallisuutta, joka voi osoittautua varsin miellyttäväksi ominaisuudeksi iltapäivän viimeisellä oppitunnilla.

Luonto on oikukas, mutta tekoäly ja huoltopalvelu hoivaavat

Naavan kasvit vaativat huoltoa ja hoivaa, kuten kaikki muutkin elävät olennot. Vesiastioiden täytön ja kellastuneiden lehtien napsimisen voi hoitaa itse, mutta muussa tapauksessa kuukausittainen Naava Service -huolto pitää huolen Naavojen moitteettomasta kunnosta. Sekä Autio että Puustinen kertovat huollon toimineen vaivattomasti, jopa huomaamattomasti. Huoltokäynti ei pääse yllättämään, sillä sen ajankohta ilmoitetaan aina etukäteen ja mahdolliset muutostoiveet voidaan ottaa huomioon. “Huolto toimii hyvin. Tekstiviestillä ilmoitetaan aina, milloin Naava tullaan huoltamaan”, kertoo Puustinen. Myös Aution kokemukset Naava Servicen toiminnasta ovat olleet positiivisia: “Täällä käyneet huoltotiimiläiset ovat olleet kohteliaita nuoria naisia ja miehiä”. Huoltopalvelun laatu onkin meille naavalaisille kunnia-asia.

Puustinen suosittelisi Naavoja muillekin. Ennen lähes päivittäinen pään kiristäminen on kaikonnut ja olo on parempi. Myös Puustisen kollegat, joilla on Naava opetustilassaan, ovat olleet tyytyväisiä. Lisää opettajien positiivisia kokemuksia Naavoista voit lukea aiemmin julkaisemastamme blogikirjoituksesta, jossa opettaja Marja Hänninen-Helin kertoo Naavojen myönteisistä vaikutuksista opettamiseen. Niin ikään Harjun uudistetulla kampusalueella Jyväskylässä on panostettu oppimis- ja opettamisympäristöihin uudella tavalla. Harjun koulun upeat, uuden ajan opetustilat on suunniteltu niin, että ne edistävät itsenäistä oppimista sekä hyvinvointia muun muassa Naavojen pumppaaman raikkaan sisäilman voimin.

Ota yhteyttä

Inspiroiduitko? Asiantuntijamme auttavat sinua suunnittelemaan oman ratkaisusi!