Kuka haluaa hengittää ksyleeniä, tolueenia tai ammoniakkia?

Vahva veikkauksemme on, että tuskinpa kukaan.

Harvoin tulee kuitenkaan mietittyä, millaisia vaaroja hengittämässämme huoneilmassa piileekään. Ksyleeni, tolueeni ja ammoniakki ovat kemiallisia aineita, joita kulkeutuu sisäilmaan keinotekoisista rakennus- ja sisustusmateriaaleista sekä elektronisista laitteista.

Ksyleeniä käytetään liuottimena ja ohenteina maaleissa, lakoissa ja liimoissa. Keuhkojen kautta ihmiseen imeytyvä ksyleenihöyry voi aiheuttaa terveysoireita kuten väsymystä, päänsärkyä, keskittymishäiriöitä ja ärtyneisyyttä, jos sille altistuu toistuvasti ja pitkäaikaisesti.

Tolueenia käytetään samoihin tarkoituksiin kuin ksyleeniä. Edellä mainittujen terveysoireiden lisäksi se on luokiteltu vaarallisten aineiden listassa luokkaan 3, johon kuuluvat aineet ovat ihmisen lisääntymiselle haitallisia.

Ammoniakkia voi vapautua huoneilmaan maaleista, lakoista, puhdistus- ja pesuaineista ja kosteasta betonista. Se lisännee suurina määrinä esiintyessään pölyjen haittavaikutuksia heikentämällä hengitysteiden puolustusmekanismeja.

(Lähde: Työterveyslaitos)

Älyviherseinä poistaa haitallisia kemikaaleja 100-kertaisella teholla


Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa löydettiin huonekasveja, jotka poistavat ilmasta näitä ihmiselle haitallisia kemikaaleja. Kasvitutkimuksessa vertailtiin yhteensä 50 erilaisen huonekasvin kykyä poistaa kemikaaleja sisäilmasta. Tutustu kemikaaleja hajottaviin huonekasveihin täällä.

Älyviherseinämme ovat pullollaan näitä tutkitusti haitallisia kemikaaleja poistavia huonekasveja! Mullistavin ero tavanomaisesti kasvatettuihin huonekasveihin saavutetaan kehittämällämme turboponisella kasvatustavalla. Yhdistämällä vesiviljely aktiiviseen ilmankiertoon kasvien ilmanpuhdistusteho kasvaa 100-kertaiseksi. Epäpuhdas huoneilma kierrätetään tuulettimien avulla kasvien mullattomassa kasvualustassa olevaan juuristoon, jossa juuriston mikrobit hajottavat ihmiselle haitalliset kemikaalit ravinnokseen.

Ota yhteyttä

Inspiroiduitko? Asiantuntijamme auttavat sinua suunnittelemaan oman ratkaisusi!