nbf-showroom-bg.jpg

Paras seminaari parhaassa ilmassa – Nordic Business Forum luottaa pohjoismaiseen metsäilmaan

Naava on yksi Tukholman Nordic Business Forumin (16.1.) pääpartnereista tänä vuonna.

Yhteisenä tavoitteenamme on taata paras mahdollinen asiakaskokemus business-seminaarissa.

Nordic Business Forum asetti itselleen tavoitteen vuonna 2011 kehittyä yhdeksi maailman johtavista business-seminaareista maailmassa vuoteen 2021 mennessä. Jo muutaman vuoden aikana NBF on onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa yhtenä merkittävimmistä alansa tapahtumista Euroopassa ja houkuttelemaan paikalle joukon nimekkäitä puhujia, kuten Jack Welchin, Al Goren, Richard Bransonin ja Arnold Schwarzeneggerin.

Naavan tavoitteena on mahdollistaa yli miljoonan ihmisen hengittävän pohjoismaista metsäilmaa ympäri maailman vuoteen 2025 mennessä. Vuonna 2012 Naava voitti Kasvu Openin, Suomen isoimman kasvuyritystapahtuman, jonka jälkeen yrityksen vauhti on ollut huimaa. Naavan on voinut bongata myös Times Squaren valotaululta yrityksen menestyttyä Nuorkauppakamarin ja Nasdaqin Tuottava idea -kilpailussa viime vuonna. Molemmilla yrityksillä on selkeä resepti, joka johtaa heidän tietään kohti globaalia menestystä.

Kasvuhalu vie korkealle


“Johdon pitää kasvaa nopeammin kuin yrityksen.”


Kun tavoitteena on lommottaa universumia, vaatii tämä missio oikeat ihmiset toteuttamaan sitä. Kaikkien työntekijöiden täytyy uskoa vankkumattomasti yrityksen visioon ja arvoihin. Tunnettu business valmentaja Keith Cunningham puhuu “missio-match” -tilanteesta. Työkulttuurin yrityksessä täytyy olla ainutlaatuinen: kaikki tukevat vahvasti toisiaan, jotta yhteinen tavoite saavutetaan.

Nordic Business Forumin perustajan ja toimitusjohtajan Hans-Pieter Siefenin sanoin:

“On olennaisen tärkeää pitää mielessä joka päivä ja joka hetki mitä teemme ja miksi. Tämä ajatus mahdollistaa menestyksemme ja lisäarvon tuottamisen asiakkaillemme kaikessa mitä teemme. Jokaisen blogipostauksen tai sähköpostin sekä tapahtuman tai kokouksen kohdalla on tunnistettava, mitä lisäarvoa tarjoamme asiakkaillemme ja muille sidosryhmillemme.”


Naavan missio ohjaa NBF:n tapaan kaikkea mitä teemme. “Uskomme, että jokaisella tulisi olla oikeus raikkaaseen, luonnolliseen ilmaan kaikkialla. Loimme Naavan yhdistämällä luonnon ja teknologian ainutlaatuisella tavalla, jotta voisimme opiskella ja työskennellä terveellisessä ympäristössä. Me antaa jokaiselle mahdollisuuden hengittää luonnollista ilmaa, kaikkialla”, kertoo toimitusjohtajamme Aki.

Tämä ajattelutapa auttaa meitä Naavalla muistamaan tärkeimmän. Kuten Hans-Pieter Siefen asian sanoi: “Jokaisessa kokouksessa, sähköpostissa ja blogipostauksessa”, toimintaamme ohjaa korkeampi tarkoitus. Haluamme tarjota kaikille mahdollisuuden terveelliseen elinympäristöön ja yhdistää ihmiskunta uudelleen luontoon.

Nordic Business Forum 2016

Ylitä asiakkaan odotukset – moninkertaisesti


“Asiakkaat eivät rakasta yritystä elleivät työntekijät rakasta sitä ensin.”


Nordic Business Forum on loppuunmyynyt viimeisen kuuden vuoden aikana kaikki tapahtumansa, ennätysaika lippujen myynnille on vain 6 minuuttia. Nykyiset asiakkaat ostavat valtaosan saatavilla olevista lipuista – miksi? Koska kerran tapahtumaan koettuaan, ei siitä halua jäädä paitsi. Kaikki NBF-brändiin liittyvä on yksinkertaisesti parasta A-luokkaa. Kun istut 6000 ihmisen keskellä isossa tapahtumakeskuksessa hieman kylmissäsi, uskaltaisitko odottaa jonkun tulevan kysymään: “Olisiko viltti tarpeen?”. Sillä hetkellä mielessäsi kirkastuu takuuvarmasti, mitä on maailman paras asiakaspalvelu. Se on kyky ennakoida asiakkaan tarpeet ja toiveet, ennen kuin hän itse huomaa niiden olemassaolon.

Hans-Pieter Siefen avaa Nordic Business Forumin satumaisen asiakaspalvelun salaisuutta: “Käytämme runsaasti aikaa henkilökuntamme valmentamiseen, jotta he olisivat parhaita maailmassa työssään. Emmekä halua kerskailla tällä, olemme pikemminkin nöyriä asian suhteen. En usko, että kukaan muu valmentaa tiimiään yhtä yksittäistä tapahtumaa varten puolta vuotta meidän lisäksemme. Tavoitteenamme on yksinkertaisesti ylittää asiakkaan odotukset joka kerta. He investoivat meihin ostamalla lippuja tapahtumiimme ja kursseillemme: silloin meidän täytyy taata, että tämä sijoitus on heidän elämänsä paras.”

“Me Naavalla haluamme kutsua asiakkaamme ja koko heidän henkilökuntansa Naava Familyyn. Emme ainoastaan tuo heidän tiloihinsa raikasta ilmaa ja palaa luontoa sisälle, vaan haluamme, että yhteistyö kanssamme ja tuotteemme parissa parantaa asiakkaidemme elämänlaatua kaikilla mahdollisilla tavoilla. Epätyytyväisistä asiakkaista ei synny arvoa kellekään, arvoa on olemassa vain, kun asiakkaat ovat kaikin puolin tyytyväisiä. Viimeisen viiden vuoden aikana, vain 2 prosenttia asiakkaistamme on päättänyt yhteistyön kanssamme. Tavoitteemme on saada tämä luku näyttämään yhä paremmalta, samalla kun valtaamme uusia markkinoita”, sanoo Aki.

Nordic Business Forum 2016 valkokankaat

Photo credits © Nordic Business Forum and Studio Kraft

Ota yhteyttä

Inspiroiduitko? Asiantuntijamme auttavat sinua suunnittelemaan oman ratkaisusi!