rawnmore-naava-hero.jpg

Rohkea hyppy raakaravinnon maailmaan

Ihminen syö myös silmillään, joten visuaalisuus on puoli ruokaa!

“Mistä raakaruokaherkkuja saisi ostettua?  Ja miksi tällaista paikkaa ei ole jo olemassa?” oli kysymys, johon Ebba Aminoff sai vielä pari vuotta sitten usein vastailla. Ebba työskenteli lääkealalla, mutta vapaa-aika oli vahvasti kietoutunut terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen raakaravinnon avulla.

Ebba on kouluttautunut raakaruoan valmistukseen Ruotsissa Erica Palmcrantz-Azizin opissa. Tietämystään Ebba jakoi kotonaan pitämissään workshopeissa. Omasta lähipiiristä ja tuttavista löytyi paljon saman mielenkiinnon jakavia. Ajatus muhi mielessä, olisiko aika oikea. Lopulta tuttavien kyselyt raakaruokakahvilasta saivat Ebban ja hänen ystävänsä Camilla Kaarlan vakuuttuneeksi, että oma intohimo kiinnostaa muitakin. Kesällä 2015 perustettiin Raw ‘n More -yritys.

“Hypättiin spontaanisti ajatuksen perään ja päätettiin, että nyt se tehdään tai ei koskaan”, muistelee Ebba. Raw ‘n More kahvila avattiin helmikuussa 2016. Camilla siirtyi eteenpäin uusiin haasteisiin vuoden alusta, joten tällä hetkellä kahvilassa häärii Ebba apulaisineen.

Maut ja terveellisyys kohtaavat raakaruoassa

Urbaanissa betoniviidakossa vilkkaalla Runeberginkadulla Helsingin Töölössä sijaitsee Raw ‘n Moren perustajien ja alati kasvavan asiakaskunnan toteutunut unelma, Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa raakaruokakahvila. Raikkaan ja rauhoittavan keitaan keskipiste on vitriini, joka on täytetty sekä maku- että näköaistia kutkuttavilla raakaruokaherkuilla.

Vitriiniä koristavat raakaruokaherkut ovat kahvilan keskipiste.

“Raakaruoassa olennaista ovat loistavat, puhtaat raaka-aineet ja valmistusmenetelmä. Mitään ei valmisteta yli 42 asteen lämpötilassa. Sen ansiosta raaka-aineiden ravintoaineet säilyvät erinomaisesti ja myös maut ovat vahvempia kuin mihin olemme tottuneet”, kertoo Ebba.

“Elämykset ja ilmeet ensi kertaa raakaruokaa maistaessa ovat mainioita. Moni ihmettelee, voiko ruoka oikeasti maistua tältä”, naurahtaa Ebba. Raw ‘n Moren tarjonta on taivas erityisesti ruokavaliorajoitteisille sekä allergikoille. Kaikki kahvilan loihtimukset ovat gluteenittomia ja maidottomia.

Parhaat asiat ovat läheltä ja tuoreita

Suomeen raakaruokatrendi on tutuksi tulleeseen tapaan rantautunut muista Pohjoismaista. Ruotsissa ja Tanskassa raakaruoka on jo normaali suuntaus muiden ruokavalioiden joukossa. Vahvimmillaan raakaravinto on alueilla, joissa on vuoden ympäri saatavilla tuoreita hedelmiä ja vihanneksia, kuten esimerkiksi Australiassa ja Kaliforniassa.

Pohjoismaissa haasteena on satokauden lyhyys. Raw ‘n Moressa odotetaankin jo innolla luonnon puhkeamista kukkaan ja kotimaisten raaka-aineiden satokautta. Tavoite ja tahtotila on käyttää lähituotteita niin paljon kuin suinkin mahdollista. Kotimaiset marjat ovat Ebban ehdoton suosikki ja kotimaiset luomuvihannekset ovat odotettuja raaka-aineita talven jälkeen.

Raw ‘n Moren valikoimaan kuuluu paljon muutakin kuin raakakakkuja ja -palloja.  “Raakakakut alkavat olla jo tavallisia tuttavuuksia kahviloissa ympäri Suomen. Nyt myös suolainen raakaleivonta alkaa herättää kiinnostusta. Burgerit, falafelit ja oma suosikkini pizza taipuvat erinomaisesti myös raakaleipurin resepteihin”, sanoo Ebba.

Herkullisen näköiset raakakakut ovat jo tutumpia suuremmallekin yleisölle.

Raikkaus ja luonto näkyvät kahvilassa – ja elämässä

Ruoasta nauttimisen lisäksi Raw ‘n Moresta haluttiin luoda paikka, jossa on helppo viihtyä ja rauhoittua.

“Ihminen syö myös silmillään, annoksen visuaalisuus onkin meille kunnia-asia. Myös ympäristön täytyy olla rentouttava. Halusimme sisustuksen puhuvan samaa kieltä annosten kanssa,” kertoo Ebba. Kahvila onkin raikas, kaunis ja tekee arjen kiireestä irtautumisen helpoksi.

Naava edustaa juuri meidän arvojamme: puhtautta, luonnonläheisyyttä ja raikkautta.


Luonto on aina ollut Ebballe tärkeä paikka. Se on niin inspiraation lähde kuin rauhoittumisen paikka. Luonto on myös elintärkeä osa raakaruokaa. Samaa luontokosketusta Ebba halusi osaksi kahvilan sisustusta.


Ei vain normaaleja viherkasveja

Kahvilan ikkunoista näkyy kivitaloja, asfalttia ja peltiautoja. Maisema ei siis hevin vie ajatuksia luontoon. “Olimme pitkään miettineet mitä extraa voisimme tarjota asiakkaille ja kuinka piristää tilaa”, Ebba kertoo.

Kahvilassa rentoutuessa pääsee pakoon Helsingin keskustan hälinää.

Vanhalla työpaikalla käydessään Ebba oli huomannut ison remontin lisäksi muita uudistuksia. Tiloissa oli useita näyttäviä viherseiniä, joiden vanhat työkaverit kertoivat myös puhdistavan sisäilmaa kemikaaleilta ja luonnollistavan kuivaa ilmaa yhtä raikkaaksi kuin metsäilma. Ebba oli myyty idealle, tämä uusi innovaatio sopisi täydellisesti Raw ‘n Moreen tuomaan vihreyttä ja raikkautta tilaan kokonaisvaltaisella tavalla.

"Naavan ansiosta Raw ‘n Moressa on mahdollisuus nähdä elävää luontoa. Elävässä seinässä silmä lepää ja monen katse kiinnittyy luonnollisesti sen vihreyteen,”  Ebba vetää yhteen.

Aito luonto ja aidot kasvit ovat se juttu.


“Monet ehdottivat tuolle aiemmin valkoiselle seinälle taidetta tai seinämaalausta. Se ei tuntunut oikealta valinnalta. Jotenkin tuntuu, että sen oli hetken tarkoitus olla tyhjillään odottamassa sopivaa hetkeä investoida Naavaan,” sanoo Ebba.

Yhteiset arvot helpottavat valintoja

Ebban mukaan Naava istuu kuin nyrkki silmään ainutlaatuiseen, alansa edelläkävijäkahvilaan. “Naava edustaa juuri meidän arvojamme: puhtautta, luonnonläheisyyttä ja raikkautta. Näitä haluamme tuoda esille omissa tuotteissamme.”

Vanhan talon ilmastointi ei ole paras mahdollinen, minkä vuoksi varsinkin aamuisin ilma oli aiemmin tunkkainen. “Naava todellakin puhdistaa ilmaa, kuten lupaa. Kahvilassa on ihan eri ilma kuin aiemmin. Huomaan sen itse selvästi mutta sen huomaavat myös asiakkaat. Olemme huomanneet Naavan oleva loistava akustinen elementti. Se rauhoitti tilaa kertaheitolla monin tavoin. Uskon, että Naavan oli tarkoitus tulla meille”, Ebba kertoo.

Älyviherseinän vaikutuksen huomaavat niin henkilökunta kuin asiakkaat.

Raakaruoka pähkinänkuoressa

  • Makeaa sekä suolaista ruokaa, jota ei lämmitetä tai kuumenneta yli 42 asteen
  • Raaka-aineissa suositaan lähituotteita, tuoreutta ja luomua
  • Ruokaa prosessoidaan mahdollisimman vähän
  • Ravintoainerikasta ravintoa: mm. raaka-aineiden proteiinit, mineraalit ja vitamiinit
  • Säilöntä- ja lisäaineetonta ravintoa

Ota yhteyttä

Inspiroiduitko? Asiantuntijamme auttavat sinua suunnittelemaan oman ratkaisusi!