leena-lyytinen-hero.jpg

Työkyky takaisin aktiiviviherseinällä

"En missään nimessä luovu älyviherseinästä"

Lapsityönohjaaja Leena Lyytinen istui jouluaattona 2012 yksin nuotion äärellä pakkasessa, koska ei sisäilmasta johtuvien neurologisten oireidensa vuoksi kyennyt olemaan sisällä. Olo oli niin huono, että puhuminenkaan ei luonnistunut, saati sitten lasten kanssa leikkiminen tai joulusta iloitseminen. Jo pari vuotta aikaisemmin oudot oireet alkoivat vaivata Lyytistä työpaikallaan Vaajakosken alueseurakunnassa.

Raju väsymys, muistin heikentyminen, puheen puuroutuminen, kasvojen puutuminen ja pahenevat astmaattiset oireet heikensivät lapsityönohjaajan työtehoa ja aiheuttivat pitkiäkin sairauspoissaoloja. Työhuoneesta otetut pintasivelynäytteet ja lukuisat terveystarkastukset eivät ole paljastaneet mystisten oireiden aiheuttajaa. Lopulta syksyllä 2013 kiinteistöpäällikön aloitteesta Lyytisen noin 10 neliön suuruiseen työhuoneeseen hankittiin sisäilmaa puhdistava älyviherseinä.

Sen huomaa selvästi, kun tulee muista tiloista omaan huoneeseen. Tulee sellainen olo, että "ah, ihanaa". En missään nimessä luovu älyviherseinästä.


Altistuminen ja oireilu työpaikalla vaikuttivat ikävällä tavalla myös Lyytisen vapaa-ajan viettoon: Illat kuluivat voimattomana sohvalla maaten. Viikonloppuna olo hieman kohentui, mutta se aika oli käytettävä palautumiseen uutta työ- ja altistumisviikkoa varten. ”Maanantaista keskiviikkoon oireilu lisääntyi ja keskiviikosta perjantaihin olinkin jo melko toimintakyvytön”, Lyytinen kuvailee. Ulkona olo oli hyvä, ja Lyytinen työskentelikin huoneessaan usein ikkunat auki toppatakki päällä. Selittämättömät sisäilmasta johtuvat terveysoireet vetivät Lyytisen vähitellen jo niin huonoon kuntoon, että työtehtävien hoitaminen omassa työhuoneessa ei onnistunut enää lainkaan.

Sumussa vietetyn joulun jälkeen seikkailu väistötilojen, sairauslomien ja väliaikaisten työtehtävien välillä tuskastutti Lyytistä, mutta omaan työhuoneeseen paluu pelotti kovasti. Kun paluun hetki seuraavana syksynä koitti, kävi hänen pelkonsa toteen ja oireilu alkoi jälleen huoneen puhdistustoimenpiteistä huolimatta. Lyytinen siirtyi jälleen väistötiloihin. Sillä kertaa päätin, että en anna tilanteen mennä enää niin pahaksi. Olinhan saanut jo nauttia oireettomuudesta niin pitkään”. Kun älyviherseinä asennettiin työhuoneeseen, käännös parempaan alkoi.

Parhaan sisäilman työhuone ehdoton mielipaikka


Lyytinen suhtautui työhuoneeseensa paluuseen uudesta viherseinästä huolimatta varauksella, olihan siellä oleminen tehnyt hänestä todella huonokuntoisen. Vähitellen hän kuitenkin alkoi olla huoneessa yhä pidempiä aikoja, ja muutos tapahtui kuin huomaamatta. ”Yhtäkkiä huomasin, että olin pystynyt oireettomasti tekemään täyden kahdeksan tunnin työpäivän”. Tuo kokonainen päivä sujui ongelmitta, kun Lyytinen kävi huoneensa ulkopuolella ainoastaan vessassa, monistamassa tai hakemassa kahvia.

Lyytinen ei enää mielellään vietä työpäiviään poissa Naavansa luota. Oleilu muissa tiloissa aiheuttaa heti oireilua, jolloin illalla kotona saattaa nousta kuumetta. Ikävien terveysongelmien jälkeen omasta työhuoneesta on muodostunut Lyytiselle ehdoton mielipaikka töissä, ja myös työkaverit ovat huomanneet eron sisäilman laadussa. ”Sen huomaa selvästi, kun tulee muista tiloista omaan huoneeseen. Tulee sellainen olo, että ah ihanaa. En missään nimessä luovu Naavasta”, päättää Lyytinen helpottuneena.

Ota yhteyttä

Inspiroiduitko? Asiantuntijamme auttavat sinua suunnittelemaan oman ratkaisusi!