Naava avaa tehtaan USA:han ja vauhdittaa kasvua 3,2 miljoonan euron rahoituksen avulla

Naava avaa lisäksi 26.1. joukkorahoituskampanjan. Kampanja on avoin kaikille pohjoismaalaisille, jotka haluavat auttaa viemään pohjoismaista metsäilmaa miljardille ihmiselle.  

jenkkimappi2.png

Suomalainen terveysteknologiayritys Naava avaa ensimmäisen kansainvälisen Naava-älyviherseinien tuotantolaitoksensa New Jerseyssä Yhdysvalloissa. Naava-tehdas palvelee aluksi erityisesti New Yorkin ja itärannikon aluetta. Tuotantolaitoksen avaaminen Yhdysvaltoihin on historiallinen virstanpylväs suomalaisyritykselle ja koko Suomelle. Naava ilmoittaa samalla, että se on saanut päätökseen rahoituskierroksen, jossa kerättiin 3,2 miljoonan euroa USA:n markkina-avausta ja kansainvälistä kasvua varten.

Rahoituskierroksen pääsijoittajat ovat yhdysvaltalainen Delos, ihmisten hyvinvointia lisäävien kiinteistöjen pioneeri, sekä suomalainen sisäilmastoratkaisuja kehittävä Halton. Muita uusia sijoittajia ovat muun muassa suomalaisnäyttelijä ja ympäristön puolestapuhujana tunnettu Jasper Pääkkönen. Aiemmista sijoittajista muun muassa Leena Niemistö, Jaakko Ollila, Hannu Turunen, Sitra and Butterfly Ventures osallistuivat myös tälle rahoituskierrokselle.

Yhteensä Naava on nyt kerännyt liki 6 miljoonaa euroa pääomasijoituksia yksityisiltä sijoittajilta ja sijoitusyhtiöiltä. Lisäksi Naava kerää tällä hetkellä 2,2 miljoonaa euroa lisäsijoitusta ruotsalaisen Pepinsin joukkorahoituspalvelun kautta. Joukkorahoituskampanja avataan 26.1. ja se on avoin kaikille pohjoismaalaisille. Lisäksi Naava on saanut yli miljoona euroa tuotekehitystukea Tekesiltä, Elyltä ja EU:lta.

“Seuraava globaali rakentamisen trendi ovat ihmisystävälliset rakennukset, jotka on kehitetty ihmisten terveys ja hyvinvointi keskiössä. Nykypäivänä vietämme keskimäärin 90 % ajasta sisätiloissa, jossa hengitämme luonnotonta, keinotekoista ilmaa. Lisäksi olemme sisätiloissa erkaantuneet luonnosta. Me Naavalla uskomme, että ihminen voi parhaiten jokapäiväisessä kosketuksessa luonnon kanssa. Hyödynnämme luonnon omia ikivanhoja innovaatioita, jotka yhdistämme nykyteknologioihin ja moderniin designiin. Meidän tavoitteena on tarjota vuonna 2025 miljardille ihmiselle maailmassa mahdollisuus hengittää pohjoismaisen puhdasta metsäilmaa.  Viisi viime vuotta olemme kehittäneet uniikkia Naava-älyviherseinien teknologiaamme. Nyt Deloksen ja muiden sijoittajien avulla voimme tuoda luonnon ja raikkaan ilman sisälle toimistoihin, kouluihin ja koteihin myös USA:ssa“, sanoo Naavan perustaja ja toimitusjohtaja Aki Soudunsaari.

Delos on hyvinvointia lisäävien kiinteistöjen pioneeri (Wellness Real Estate™). Delos tarjoaa innovatiivisia palveluita, tutkimusta ja teknologiaa edistääkseen terveellistä ja hyvinvointia lisäävää rakentamista. “Delos on ylpeä sijoittaessaan Naavaan, jotta yhä useampi pääsee hyötymään Naava-viherseinistä ja niiden huoltopalveluista niin kaupallisissa kohteissa kuin myös kodeissa”, sanoo Peter Scialla, Chief Operating Officer, Delos. “Kehittämällä designiltaan palkitun ja modulaarisen älyviherseinän, joka parantaa sisäilman laatua, Naava on todistanut olevansa markkinajohtaja ja alan suunnannäyttäjä.”

Vuonna 1969 perustettu Halton on erikoistunut sisäilmasto- ja sisäympäristötuotteisiin, -palveluihin ja ratkaisuihin ja toimii yli 30 maassa.

“Haltonin missiona on jo pitkään ollut ihmisten hyvinvoinnin mahdollistaminen rakennuksissa ja sisäympäristöissä. Naavan kehittämä sisäilmaa biologisesti puhdistava viherseinä on sisäilmateknologioita täydentävä ratkaisu, jolla on globaalia kysyntää ja potentiaalia Euroopassa, Aasiassa ja Yhdysvalloissa. Halton on toiminut näillä markkinoilla jo pitkään. Tarkoituksemme on nopeuttaa Naavan markkinoille menoa verkostomme ja osaamisemme avulla. Naavalla on hyvä tiimi ja rautaista näkemystä sekä osaamista taustajoukoissaan. Tähän joukkoon on hienoa tulla mukaan”, Halton Groupin hallituksen puheenjohtaja Mika Halttunen sanoo.

 

Ota yhteyttä

Inspiroiduitko? Asiantuntijamme auttavat sinua suunnittelemaan oman ratkaisusi!