Pohjoismaisen metsäilman sisälle tuovan Naavan muotoilu palkittiin

Suomalaisfirma yhdisti miljardeja vuosia vanhan luonnon oman innovaation, kasvien puhdistusvoiman, moderniin pohjoismaiseen tuotemuotoiluun ja lopputulos on voittoisa Naava-älyviherseinä


Suomessa suunniteltu ja käsityönä valmistettu Naava-älyviherseinä
on palkittu Fennia Prize Winner -muotoilupalkinnolla. Palkinnon jakoivat Design Forum Finland, Fennia-konserni, eläkevakuutusyhtiö Elo ja Patentti- ja rekisterihallitus.

Kilpailun tavoitteena on tukea korkeatasoisten tuotteiden ja palveluiden tuottamista ja edistää suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä ja kansainvälistymistä. Aikaisempiin Fennia Grand Prix- ja Winner-palkintojen voittajiin lukeutuu nimekkäitä kansainvälisetkin markkinat valloittaneita suomalaismenestyjiä, kuten Genelec, Ponsse ja Iittala.

Tuomaristo: “Naava on tuotteistanut puhtaan ilman taitavasti. Sisäilmaongelmat ovat kasvava trendi, ja niitä poistavilla ratkaisuilla on potentiaalia. Tuotteen ja palvelun sisältävä kokonaisuus on asiakkaalle lisäarvoa tuova hankinta. Kasvit suunnittelun lähtökohtana ovat raikas ja erilainen tapa muotoilussa.“

Vuonna 2011 perustettu Naava on pioneeri ja globaali johtaja biologisessa sisäilmanpuhdistuksessa. Metsänraikkaan ilman lisäksi Naava tuo aidon luonnon sisätiloihin. Länsimainen ihminen viettää yli 90 % ajastaan sisätiloissa, mutta keinotekoisessa sisäympäristössä ihminen ei ole virkeimmillään ja terveimmillään.

“Naava haluaa, että kaikilla on oikeus hengittää puhdasta ilmaa, niin ulkona kuin sisällä. Lisäksi uskomme, että ihminen voi parhaiten jokapäiväisessä kosketuksessa luonnon kanssa. Naava on visuaalinen osoitus siitä, että tilassa voidaan hyvin”, kertoo Naavan Brand Manager Eeva Niemelä.
naava-one.jpg

Jokaiseen tilaan sopiva älyviherseinä

Yrityksen kansainvälistymisen kynnyksellä älyviherseinän muotoilun merkitys korostui.

“Kasvit sopivat aina kaikkialle, mutta nyt myös muu rakenne soveltuu niin skandinaavisen valkoiseen ja minimalistiseen tilaan kuin vaikkapa tummempaan ja rustiikkiseen ympäristöön. Tulevia markkinoita ajatellen ainutlaatuisen sisäilmateknologiamme lisäksi myös viimeistelty ja helposti integroitava design on meidän kilpailuetu. Pohjoismaisena yrityksenä haluamme tuotteidemme edustavan maailman kärkiluokan designia”, kertoo Niemelä.

Koko muotoiluprosessin lähtökohtana olivat asiakkailta tulleet toiveet. Naavan yhteistyökumppaneita ovat yhä enemmän erityisesti arkkitehdit ja sisustussuunnittelijat, jolloin designin pitää palvella heidän tarpeitaan. Erityisesti he ovat toivoneet räätälöitävyyttä ja modulaarisuutta. Kaikki uudet Naava-tuotteet ovatkin muunneltavissa niin koon kuin ulkonäön suhteen asiakkaan mieltymysten ja tilan asettamien ehtojen mukaan.

Naavan uusi toteutus on Naavan oman tuotekehitystiimin eli Tuomo Kankaan, Aino Borgin ja Niko Järvisen sekä Naavan johtavan muotoilun neuvonantajan, Aalto-yliopiston professori Ville Kokkosen käsialaa.

“Teollisena muotoilijana haastavinta ja parasta mahdollista suunnittelutyötä on luoda maailmaan aivan uutta tuotetta. Naavan muotokieli, käyttöfunktiot ja visuaalinen kokonaisuus oli mietittävä täysin puhtaalta pöydältä”, kertoo Kokkonen.

Naavaa suunnitellessa pienimmätkin yksityiskohdat on hiottu huolella. Vaikka kasvit ovatkin tuotteen näkyvin osa, erottuvat rikkaan kasvimassan takaa runko, valaisimet sekä vesiastia. Näkymättömiin jää tuotteen teknologia eli anturit ja tekoäly. Uusia Naavoja on myös aiempaa helpompi huoltaa ja käyttää.

 

Pohjoismaisen raikasta metsäilmaa pääsee hengittämään Fennia Prize -palkintojen voittajainnovaatioista koostuvassa palkintonäyttelyssä. Näyttelyyn on vapaa pääsy 20.1.–12.2.2017 Kluuvinkatu 6:ssa.

Ota yhteyttä

Inspiroiduitko? Asiantuntijamme auttavat sinua suunnittelemaan oman ratkaisusi!