Naava ja biofiltraatio – luonnollista sisäilmaa kaikille

Kirjoittanut Jenni Luoma 27. helmikuuta 2018
Jaa

Kuinka NASAn yllättävä tutkimuslöytö ja Naavan kehittämä biofiltraatioteknologia luovat pohjan todistetusti sisäilmaa puhdistavalle älyviherseinäinnovaatiolle.

NASAn tutkimuslöytö avaruudessa paljastaa oleellista maan kasveista

Vuonna 1989 NASA tutki, kuinka ilmaa avaruusasemilla voisi puhdistaa luonnollisesti ja tehokkaasti. Maapallolla on tunnetusti otolliset olosuhteet ihmiselämälle, joten avaruuteen suunnatessa oltiin isojen kysymysten äärellä siitä, kuinka luoda avaruuteen ympäristöjä, joissa ihminen voi elää.

Viherkasvit ovat tunnettuja ilmanpuhdistuskyvystään ja suuri osa toimivaa ekosysteemiämme. NASAn tutkimustuloksesta paljastui kuitenkin mullistava löytö, sillä siinä selvisi, että kasvien ilmanpuhdistusteho ei ole niiden lehdissä, niin kuin usein luullaan, vaan 98 % siitä tapahtuu kasvien juuristossa mikrobien avulla.

Kasvien ilmanpuhdistusteho ei ole niiden lehdissä, niin kuin usein luullaan, vaan juuristossa ja sen mikrobistossa.

Naava-kasvi herttaköynnösvehka (Philodendron scandens)

Tämän tiedon perusteella Naavan perustajat, sisäilman takia oireillut opettaja Aki Soudunsaari ja ympäristötieteitä opiskellut Niko Järvinen, alkoivat selvittää, kuinka tutkimuslöytöä voitaisiin hyödyntää ja ilmaa voitaisiin johtaa kiertämään kasvien juuriston läpi tehokkaammin. He alkoivat rakentaa ilmankiertoa hyödyntävää ilmanpuhdistusjärjestelmää eli biofiltterinä toimivaa älyviherseinää.

Biofiltraatio – puhdistusta luonnollisin keinoin

Biofiltraatio, eli eloperäisen materiaalin käyttäminen haitallisten yhdisteiden vangitsemiseen ja hajottamiseen, on käytössä tunnetuimmin jäteveden puhdistamisessa sekä teollisuuslaitosten ilmanpuhdistuksessa.

Biofiltraatiossa saastunut aines (likainen vesi tai Naavan tapauksesssa huonolaatuinen sisäilma) johdetaan orgaanisen materiaalin ja mikro-organismien läpi. Kasvien juuristossa elävät hyvät mikrobit hajottavat ilman epäpuhtaudet ravinteiksi kasveille.

Naavan biofiltraatiosysteemissä ilma kiertää siis luonnollisen puhdistusprosessin kasvien, niiden juuriston ja kasvualustamme läpi.

Naavan biofiltraatio, luonnollinen ilmanpuhdistusprosessi.

Naavan biofiltraatioprosessi yksinkertaisuudessaan.

Kasveista biofilttereiksi – Naavan ikioma jalostusprosessi

Kasvit ovat Naavan kaunis katseenvangitsija, mutta ilmanpuhdistusperiaatteen ymmärtääkseen on hyvä kurkistaa syvemmälle Naavan ulkokuoren sisälle. Naavassa jokainen yksittäinen ruukku muodostaa tehokkaan biofiltterin, jonka lävitse ilma kulkee.

VALIKOIDUT KASVIT

Käytämme pitkän tutkimus- ja testijakson avulla valikoituja, ilmanpuhdistukseen parhaiten soveltuvia ja kestävimpiä kasvilajeja laadun ja visuaalisen efektin varmistamiseksi.

KASVIEN JALOSTUSPROSESSI

Kasvit pestään tavallisesta mullastaan ja uudelleenistutetaan omaan mullattomaan, ilmavaan kasvualustaamme ja erityisiin Naava-ruukkuihin, jotka yhdessä mahdollistavat tehostetun ilmankierron.

AINUTLAATUINEN, MULLATON KASVUALUSTA

Itse kehittämämme mullaton ja ilmava kasvualustamme aktivoi juuriston mikrobeja ja mahdollistaa Naavan ilmanpuhdistustehon.

Naava-biofiltteri, luonnollinen ilmanpuhdistaja

Näiden neljän yhdistelmän ansiosta Naava toimii biofiltterin tavalla luonnollisena ilmanpuhdistajana.

Naavan teho on tieteellisesti todistettu

NASAn tutkimuslöydöstä inspiroitunut idea ja innovatiivinen kehitystyö saavuttivat merkittävän virstanpylvään, kun Naavan biofiltraatioteknologia todettiin tieteellisesti toimivaksi.

Naavan luonnollinen ilmanpuhdistusteho on nyt tieteellisesti tutkittu ja todistettu BRE-tutkimuslaitoksen tutkimuksessa.

Naava puhdistaa tutkitusti sisäilmaa kemikaaleista.Tutkimuksessa todistettiin Naavan poistavan sisäilmasta haitallista MEK-kemikaalia 57 % yhdellä ilmankierrolla. Todellisessa huonetilassa ilma kulkee Naavan ja sen biofilttereiden läpi uudelleen ja uudelleen ja siten tehokkaasti ja jatkuvasti poistaa haitallisia aineita sisäilmasta.

Tutkimuksessa mukana ollut Sydneyn teknillisen yliopiston ympäristö- ja kasvitutkimusryhmän johtaja, Dr Fraser Torpy, summasi saavutuksen hienosti yhteen:

“Naava-järjestelmässä hyödynnetään innovatiivisesti viherseinäteknologia-alan parhaita, eri puolilla maailmaa tieteellisesti tutkittuja käytäntöjä. Siksi sen poikkeuksellinen tehokkuus ilman epäpuhtauksien poistajana ei tullut meille yllätyksenä. Kehitimme perusteellisimman testausohjelman, jota viherseinäjärjestelmien tieteellisessä tutkimuksessa on tähän mennessä käytetty, ja Naava ylitti odotuksemme kaikissa suhteissa.”

“Älyviherseinän käyttö ilmanpuhdistimena on valtava edistysaskel tutkimusalallamme, ja Naava on tämän uuden teknologian käytännön toteutuksen edelläkävijä. Tällä tuotteella on edellytykset mullistaa käsityksemme sisäilman laadusta."


Haluatko kuulla lisää Naavan vaikutuksista tai kokea Naavanraikkaan ilman showroomillamme?

Täytä yhteystietosi alla, niin palaamme sinulle pian.

 

 
Jaa

Tilaa Blogin uutiskirje