Naavan viherseinät vaikuttavat tutkitusti myönteisesti elimistön mikrobistoon ja puolustusjärjestelmään toimistoympäristössä


Vuonna 2022 julkaistu tutkimus on osoittanut, että ilmaa aktiivisesti kierrättävät Naavan viherseinät muokkaavat toimistotyöntekijöiden ihon terveyteen liittyvää mikrobistoa ja vaikuttavat myönteisesti immuunijärjestelmän säätelyyn.

 

Tutkimuksen tekijät Soininen et al. ja ADELE-tutkimusryhmä toteavat tutkimuksen tulosten viittaavan siihen, että viherseinien terveysvaikutukset alkavat näkyä jo ensimmäisen käyttökuukauden aikana. ADELE (Autoimmune Defence and Living Environment) -tutkimusryhmä koostuu Helsingin ja Tampereen yliopistojen sekä Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijoista. Tutkimusryhmä tutkii nykypäivän elin- ja työympäristöjämme ja etsii ratkaisuja immuunivälitteisten sairauksien ennaltaehkäisyyn. 


Tutkimuksen tausta

On arvioitu, että vuoteen 2050 mennessä kaksi kolmasosaa maailman väestöstä tulee asumaan kaupungeissa. Vaikka kaupungeissa asumisessa on omat etunsa esimerkiksi työmahdollisuuksien ja julkisten palveluiden saatavuuden suhteen, on kaupunkiasumisessa myös omat haittapuolensa. Yksi näistä haasteista koskee ihmisten väheneviä luontokontakteja ja vähentynyttä altistumista mikrobeille, mikä voi heikentää elimistön puolustusjärjestelmän toimintaa. Kaupungistuneissa yhteiskunnissa tarvitaankin uusia ja innovatiivisia luontopohjaisia ratkaisuja luontokosketuksen säilyttämiseksi ja immuunijärjestelmän häiriöiden vähentämiseksi.

 

Tietoa Naavasta

Naava on ainutlaatuinen, Jyväskylässä kehitetty innovaatio. Naavan toiminta perustuu NASA:n tutkimuksiin mikrobeista ja niiden puhdistustehosta. Naavan viherseinät kierrättävät sisäilman kasvien juuriston läpi, jolloin juuristossa elävät mikrobit hajottavat ilman epäpuhtaudet ravinteiksi kasveille. Naava on maailman tutkituin viherseinä, jonka teho on todistettu useissa tutkimuksissa. Kuten useat aiemmat tutkimukset, tämäkin painottaa luontoyhteyden tärkeää merkitystä kokonaisvaltaisen terveyden ja hyvinvoinnin kannalta.

 

Tutkimusasetelma ja -tulokset

Tutkimuksessa arvioitiin ilmaa kierrättävien Naava-viherseinien vaikutusta mikrobiston määrään ja lajistoon ihmisiholla sekä immuunijärjestelmän säätelystä vastaavaan sytokiiniin. Tutkimukseen osallistuneet toimistotyöntekijät jaettiin kahteen ryhmään: yksi ryhmä sai toimistotiloihinsa Naavan viherseinän ja toinen kontrolliryhmä jatkoi työskentelyä ilman viherseinää.

28 päivän jälkeen todettiin, että työntekijöillä, joiden toimistossa oli viherseinä, havaittiin nousu laktobasillien suhteellisessa runsaudessa iholla. Kontrolliryhmään verrattuna havaittiin nousua myös ihon gammaproteobakteerien monimuotoisuudessa ja sytokiinissa. Tulokset viittaavat siihen, että viherseinillä varustellut tilat voivat torjua tehokkaasti taudinaiheuttajia ja ihon tulehduksellisia sairauksia sekä parantaa immuunijärjestelmän säätelyä. 

 

Tutkijat ja yhteystiedot

Tutkimus tehtiin yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen, Helsingin yliopiston ja Tampereen yliopiston kanssa Business Finlandin rahoittamassa ADELE 2 (Immune Defense and Living Environment) -hankkeessa. Tampereen yliopistolta tutkimukseen osallistui virologian professori Heikki Hyödyn tutkimusryhmä, ja tutkimus on osa ekologian maisteri Laura Soinisen (Helsingin yliopisto) väitöskirjatyötä.

 

Lisätietoa tutkimuksesta:

Tutkijatohtori Marja Roslund, marja.roslund@luke.fi , +358 29 5322 256

Väitöskirjatutkija Laura Soininen, laura.soininen@helsinki.fi (tutkijavierailulla Prahassa)

Vastuututkija Aki Sinkkonen, aki.sinkkonen@luke.fi , +358 29 5322 306


Lisätietoa Naavasta:

Markkinointipäällikkö Siru Heiskanen, siru.heiskanen@naava.io, +358 50 4702 160

CTO Niko Järvinen, niko.jarvinen@naava.io, +358 40 5339 758

Ota yhteyttä

Inspiroiduitko? Asiantuntijamme auttavat sinua suunnittelemaan oman ratkaisusi!